Salolainen ponitilallinen on myymässä osan poneistaan pois epäillyn susihyökkäyksen vuoksi. Paikalla käyneet asiantuntijat eivät ole vahvistaneet tietoa, mutta alueella on tehty susihavaintoja.
Salolainen Roger Lumberg kohtasi kauhistuttavan näyn ponitilallaan tiistaiaamuna. Hän oli menossa piha-aitaukseen antamaan poneille aamuruokaa ja huomasi, että tarhojen aitoja oli rikki ja kaksi oria oli karkuteillä.
Tallin kulman takaa löytyi Lumbergin kolmevuotias shetlanninponi pahoin raadeltuna.
– Se tärisi siellä sokissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hevoset olisivat tapelleet keskenään. Soitin naapuriin ja pyysin apua. Sanoin, että nyt täällä on kaikki irti.
"Nämä ovat hampaan jälkiä"
Ystävät tulivat apuun, mutta silti meni toista tuntia ennen kuin karanneet yksilöt saatiin talliin.
– Katsoin pahimmin loukkaantunutta ponia ja näin, että nyt on sattunut ja pahasti. Ystäväni sanoi, että täällä ei ole viiltoja, vaan nämä ovat hampaan jälkiä. Sanoin, että et voi olla tosissasi.
Nyt Lumberg on varma, että hevoset eivät olleet tapelleet keskenään, vaan paenneet henkensä edestä susia. Sitä ei ole kuitenkaan pystytty virallisesti hänelle todentamaan.
"Poliisin ilme oli näkemisen arvoinen"
– Ystäväni on metsästäjä ja nähtyään nämä kuvat hän oli aivan varma, että kyseessä on susi. Kaverini oli jakanut Whatsappissa näitä kuvia ja 15 metsästäjää oli hänelle sanonut, että suden tekemiä nämä jäljet ovat, Lumberg vakuuttaa.
Paikalla kävivät eläinlääkäri, poliisi ja paikallinen suurpetoyhdyshenkilö. Poliisin ilme oli Lumbergin mukaan näkemisen arvoinen.
– He katselivat ympärilleen niin, että silmät meinasivat pudota päästä. Toinen poliisi näytti ponilla ollutta viiltojälkeä kollegalleen ja sanoi, että ihan selvästi suden tekemä haava. Mutta eivät he sitä enää sano – virallisissa lausunnoissa se on muuttunut jo, Lumberg huoahtaa.

