Timo Kalevi Forssin uutuuskirjassa Unohtumattomia kirjeitä Suomesta on koottu 100 kirjettä aina 1860-luvulta nykyhetkeen. Yksi näistä on presidentti Urho Kekkosen kirje tulevalle vaimolleen Sylvi Uinolle.
Urho Kaleva Kekkonen. Ei ainoastaan poliittinen sanailija, vaan myös hempeiden tunteiden rustaaja. Kekkonen tapasi tulevan puolisonsa Sylvi Uinon ensimmäisen kerran Etsivän keskuspoliisin kansliassa, jossa Uino työskenteli.
Kekkosen pehmeä puoli tulee hyvin esiin kirjeestä, jonka hän lähetti Uinolle vuonna 29. joulukuuta 1925.
"Rakas Pupu!
Sain tänään juuri kirjeesi, Rakas, ja surulla luin sairaudestasi. Parasta on, että hyvin huolehdit itsestäsi ja heti menet lääkärin luokse, sillä parasta on ajoissa ottaa selville, mikä tauti on kyseessä.
Pupu-Rakas, olen niin levoton Sinun terveydestäsi, Rakas, että oikein paha olla. Taidan tulla jo uudeksivuodeksi, sillä en jaksa odottaa kun olet sairaana. Pupu-Kulta, et saa sairastua, et saa.
Nämä viimeiset päivät kuluvat hyvin hitaasti. Eilen olin pari tuntia hiihtelemässä ja tänään olin päivällä äidin ja Jussin kanssa 4 km. täältä Syrjälän torpassa, jossa asuu meidän sukulaisiamme. Niin ovat päivät menneet yhtä ja toista askarrellen ja etupäässä nukkuen. Lukemisesta ei vain tule mitään, se on ihan kiusallista. Mutta kaipa saan Helsingissä päästä kiinni. Pupu auttaa.
Joulupukkihan onkin Sinulle ollut ilahduttavan antelias. Hyvä pukki. Mutta turhaan Sinä epäilet, etten rakastaisi Sinua hyvin paljon. Ihan totta se on, että tosiaankin ja varmaankin ja hyvin paljon ihan oikeasti Sinua, Oma Asiani, rakastan. Saat uskoa sen, Pupu, aivan varmasti ja ihan totta.
Elävissäkin kuvissa olen purjautunut, tänään yksin katsomassa Valentinoa. Kunpa Pupu olisi ollut mukana. Tai kunpa saisin heti tietää, miten Upu tällä hetkellä nyt jaksaa. Voi Rakas, kun olen levoton, ihan todella. Ei mikään perästä päin olisi minulle enemmän mieleen kuin se, että nyt jo olisit terveenä ja minun levottomuuteni olisi ollut turha. Rakas Pupu, neuvottelemmepa heti siitä, että jo helmikuun alussa muuttaisit uuteen yhteiseen asuntoomme, koska kerran se haju vaivaa niin pahoin. Huonompi ei tuo ajatus, jonka äsken sain, ei liene, miten lienee toteutettavissa vain.