Suomessa Calidris Kustannus -yhtiön taustalla on hähmäinen osoite Helsingissä sekä puhelinnumeroita, joihin ei saa yhteyttä.
Suomeen Ruotsista rantautunut Calidris Kustannus on vienyt kirjailijoilta tuhansia euroja tarjoamalla heille kalliita palvelukustannussopimuksia, joilla tuotot myydyistä kirjoista ovat lähes olemattomat.
Kustantamon taustalta löytyy Ruotsissa laajaa kritiikkiä saanut konserni sekä latvialaisia ihmisiä ja osoitteita.
Calidrisille käsikirjoituksen lähettänyt Rauno Salomäki kertoo STT:lle maksaneensa lähes 5 000 euron kustannusmaksun nähdäkseen, mitä tällainen sopimus tarkoittaa. Aiemmin hän on julkaissut kaksi kirjaa täyskustantein, mikä tarkoittaa sitä, että kustantamo vastaa kustannuksista.
Salomäki kertoo alkaneensa epäillä kustantamoa heti, kun sai käsiinsä sopimusluonnoksen.
Epäilyksen herättyä Salomäki päätti tutkia itse kustantamon taustoja. Sieltä paljastui outoja ihmisiä, kummallisia osoitetietoja ja puhelinnumeroita, joihin ei saa yhteyttä.
STT on tarkistanut tietojen paikkansapitävyyden ja nähnyt asiaan liittyvää sähköpostinvaihtoa.
Calidris Kustannuksen epäilyttävästä toiminnasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Sopimus saapui keskellä yötä
Salomäki tarjosi Calidrisille aluksi karkean ensimmäisen luonnoksen käsikirjoituksesta, jota kustantamo hänen mukaansa ylisti. Kustantamon lähettämä palauteteksti vaikutti kuitenkin kummalliselta, kuin tekoälyn luomalta.
Pian kustantamosta soitti Santeri Sandberg nimellä esiintyvä ihminen, joka suositteli Salomäkeä ottamaan sopimuksen puolikustanteena. Calidris tarjosi 4 900 euron maksusta kirjailijalle oikolukijan palvelut ja markkinointia.
Julkaisusopimus saapui hieman ennen keskiyötä. Sähköisessä allekirjoituksessa Sandbergin IP-osoite on pyyhitty pois eivätkä viestin lokitiedot täsmää.
