Talvirenkaat laitetaan alle ensi syksystä alkaen keliennusteen, ei kalenterin mukaan.
Uuden tieliikennelain myötä talvirengaspakko muuttuu vuonna 2020 keliperusteiseksi. Rengasalalla kuitenkin pelätään, että muutoksen myötä liikenneturvallisuus voi heikentyä. Tämän välttämiseksi alalla peräänkuulutetaan laajaa valistusta, valvontaa ja seurantaa.
Toistaiseksi noudatetaan ajoneuvojen käyttöasetuksen mukaista kalenteriin sidottua talvirengaspakkoa joulukuun alusta helmikuun loppuun. Nastarenkaita saa käyttää 1. marraskuuta alkaen tai aiemminkin, jos keli sitä edellyttää. Kitkarenkaiden käytölle ei ole rajoituksia, joten ne voi laittaa huoletta alle jo ennen rengasliikkeiden ruuhkaisinta sesonkia.
Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kehottaa autoilijoita kiinnittämään huomiota sekä ajonopeuteen että rengastukseen syksyn muuttuvissa olosuhteissa.
– Uudessa tieliikennelaissa korostetaan kuljettajan omaa vastuuta myös rengasasioissa, Ihalainen toteaa Autonrengasliiton viime syksynä laatimassa tiedotteessa.
– Vuonna 2020 voimaan tulevan lain mukaan talvirenkaita on käytettävä marras–maaliskuussa, jos sää tai keli sitä edellyttää.
Tunne renkaasi ja olosuhteet
Rengasalan teknisen foorumin puheenjohtaja Juha Mustakangas näkee talvirengaspakon uudistamisessa sekä uhkakuvia että mahdollisuuksia.
– Suurin osa autoilijoista toimii varmasti vastuullisesti jatkossakin, mutta kesärenkailla talvella ajavien riskikuljettajien määrä saattaa kasvaa. Toisaalta autoilijat saattavat tiedostaa tieolosuhteet ja renkaidensa suorituskyvyn entistä paremmin, ja ajaa niiden mukaisesti.
Mustakankaan mukaan talvikeli on määritelty tieliikennelain perusteluissa, mutta siitä on myös tiedotettava selkeästi lain täytäntöönpanon yhteydessä.
Talvikelillä tarkoitetaan ”tieolosuhteita, joissa alueen tieverkolla, myös pienemmät tiet huomioon ottaen, olisi tarve käyttää talvirenkaita olemassa olevan tai mahdollisen liukkauden vuoksi”.
