Helsinkiläinen Riina Mäkinen, 19, on ollut kateissa jo yli kaksi kuukautta, eikä omaisten huoli laannu. Helsingin poliisin mukaan etsintöjä jatketaan vielä.
Viimeinen varma havainto Mäkisestä on tehty Loviisan Pernajassa Kuninkaantien ABC:n läheisyydessä 10.–11. toukokuuta. Mäkisen tiedetään liikkuneen tuolloin yhdessä noin 30-vuotiaan miehen kanssa. Samainen mies tuomittiin viime viikolla vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta, Helsingin uutiset kertoo.
Miehen ja Riinan tiet kuitenkin erosivat, eikä Riinasta ole sen jälkeen havaintoja.
– Olen jutellut miehen kanssa ja hän on kertonut heidän olleen Riinan kanssa matkalla Helsinkiin. Heille tuli kuitenkin jostain syystä riitaa, minkä vuoksi Riina on lähtenyt kävelemään toiseen suuntaan. Sen jälkeen häntä ei ole nähty, Riinan isosisko Robin-Aleksandra Helenius kertoo MTV Uutisille.
Helsingin poliisi on vahvistanut Riinan olleen miehen seurassa ja kaksikon ajautuneen riitaan, jonka seurauksena heidän tiensä ovat eronneet.
Heleniuksen mukaan mies oli Riinalle uusi tuttavuus. Yhteisen kaverin kautta tutustunut kaksikko oli Riinan katoamispäivänä matkalla Helsinkiin Kouvolasta, jossa he olivat vierailleet miehen sukulaisten luona, Helenius tietää.




