Seiska uutisoi tänään Kalle ja Riina-Maija Palanderin avioliiton olevan kriisissä.
Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander kertoo Seiska-lehden haastattelussa saaneensa tietää viime lauantaina, että hänen vaimollaan Riina-Maija Palanderilla on toinen mies.
– Sain lauantaina kuulla, että Riiniksellä onkin toinen mies. On ollut kuulemma jo pidempään. Tuntuu, että kaikki muut ovat tienneet siitä paitsi minä, Kalle huokaa Seiskan haastattelussa.
MTV Uutisten tavoittama Riina-Maija kiistää miehensä väitteen toisesta miehestä.
– En tiedä, mihin tässä jutussa viitataan. En ymmärrä, miksi Kalle mustamaalaa minua, hän pohtii.
Palanderit olivat viikonloppuna Levillä, jossa Kallella oli työtehtäviä liittyen Levin maailmancupiin. Riina-Maija kertoo viettäneensä aikaa oman seurueensa kanssa.
– Ennen istuin yksin hotellihuoneessa, joten menin nyt oman porukan kanssa mökkeilemään, että olisi sosiaalista elämä, hän selventää.
Ei ensimmäinen kerta
Riina-Maija kertoo, että ei ole ensimmäinen kerta, kun Kalle puhuu hänen mielestään perättömiä ja “ihmeellisiä” asioita.
– Ei minulla ole aikaa hänen tällaisille jutuilleen.
Riina-Maija kertoo Kallen pyytäneen jo tilannetta anteeksi häneltä useaan otteeseen. Hän on kuitenkin edelleen vihainen Kallelle.
– Ei ole kiva, että Kalle menee tällaisia asioita puhumaan humalassa tai krapulassa toimittajalle.
Riina-Maija kiistää, että heillä olisi asian tiimoilta käynnissä aviokriisi. Hän vakuuttaa leppyvänsä jossakin vaiheessa ja tilanteen rauhoittuvan.

