Lukuisat seksikumppanit, mieltymys rajuun seksiin tai pornon katselusta valittava kumppani eivät ole seksiriippuvuuden merkkejä. Olennaista on, että pakonomainen seksikäyttäytyminen haittaa henkilöä itseään.
Seksiriippuvuus koskettaa suoraan kymmeniä tuhansia suomalaisia sekä välillisesti heidän läheisiään. Seksiriippuvuudesta puhuminen koetaan kuitenkin monesti häpeälliseksi, mikä voi johtaa tilanteen eskaloitumiseen.
Seksuaaliterapeutti, Sexpon koulutuspäällikkö sekä Koukussa seksiin -kirjan suomentanut Karoliina Vuohtoniemi kuitenkin muistuttaa, että apua kannattaisi hakea ennen pohjakosketusta.
– Kyseessä on riippuvuus, joka voi viedä ihan kaiken.
Pahimmillaan seksiriippuvuus tuhoaa ihmissuhteet, työuran, taloudellisen tilanteen ja mielenterveyden.
Ilmeneminen hyvin yksilökohtaista
Jotta riippuvuuteen osaa hakea apua, on se tunnistettava. Ensimmäisenä seksiriippuvuuden oireena voidaan pitää mitä tahansa seksikäyttäytymistä, joka aiheuttaa ihmiselle itselleen ongelmia. Esimerkiksi, jos kumppani kokee toisen katsovan liikaa pornoa, seksiriippuvuuden mittarit eivät täyty.
Sen lisäksi että seksikäyttäytymisen pitää aiheuttaa henkilöä itseään häiritseviä ongelmia, on seksiriippuvuudelle ominaista, ettei toiminnan lopettaminen onnistu. Vaikka ihminen siis haluaisi masturboida vähemmän, pakonomainen tarve ajaa hänet tyydyttämään itseään silti.
Seksiriippuvuuden ilmeneminen on hyvin yksilökohtaista. Se, mikä toiselle saattaa olla normaalia seksikäyttäytymistä voi toisesta tuntua elämää suuresti rajoittavalta ongelmalta. Esimerkiksi lukuisat seksikumppanit, mieltymys sadomasokistiseen seksiin tai muut fetissit eivät missään nimessä tarkoita, että ihminen on seksiriippuvainen.
