Tappara ja Kiekko-Espoo ratkaisevat paremmuutensa SM-liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen viidennessä ja viimeisessä ottelussa. Joukkueiden päävalmentajat kommentoivat tulevaa mielenkiintoisella tavalla.
Tappara otti lauantaina pakkovoiton, kun se oli Nokia Arenassa parempi maalein 2–1. Samalla tamperelaiset tasoittivat voitot 2–2:een.
Kiekko-Espoo laittoi tamperelaiset kuitenkin huomattavasti ahtaammalle kuin ensimmäisessä Tampereella pelatussa ottelussa, jonka Tappara vei maalein 6–1.
– Tultiin ihan oikeella asenteella tänne. En sano sitä, että tultiin huonolla viimeksikään, mutta sitten se tulos ensimmäisessä täällä olleessa pelissä johdatteli pelin juoksua myös, Kiekko-Espoon päävalmentaja Jyrki Aho ruoti parantuneita otteita.
Lue myös: Pelottava loukkaantuminen hiljensi Nokia Arenan – Jyrki Aho tuomitsi taklauksen: "Ei saisi tapahtua"
Kysyttäessä parannuskohteita maanantain ratkaisukoitokseen Aho veti suun suppuun.
– Siinä on niitä asioita, mitä meidän pitää pikkaisen parantaa. Tämä on tätä aikaa kaudesta, että en mää rupea antamaan kenellekään mitään vastauksia siitä, että mitä me pyritään tekemään, ja mitä asiolle tehdään.
Pudotuspelien ensimmäistä kierrosta on pelattu äärimmäisen tiukalla ohjelmalla. Lauantain koitos oli neljäs viiden päivän aikana. Maanantaina pelataan taas yhden välipäivän jälkeen.
– Huomenna ei kannata maratonia juosta. Se ottaa pohkeisiin äkkiseltään, jos ei ole paljon juossut, Aho letkautti MTV Katsomon haastattelussa.

