MTV:n Rikostoimittajat ruotivat muun muassa katujengiläisen erikoista käytöstä murhan yritystä koskevassa oikeudenkäynnissä Vantaalla.
Maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Vantaalla alkoi jälleen yksi katujengioikeudenkäynti, jossa puidaan kahden, helsinkiläisen ja espoolaisen, pääasiassa maahanmuuttajataustaisista nuorista miehistä koostuvan jengin välistä väkivaltaa.
Yksi espoolaisjengiin kytkeytyvistä nuorista miehistä sai jengien välisessä yhteenotossa vuosi sitten osuman pistoolin luodista keuhkoonsa. Uhri jätettiin Peijaksen sairaalaan eteen erittäin vakavasti loukkaantuneena.
Syyttäjä vaatii murhan yrityksestä rangaistusta seitsemällä henkilölle.
Rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén kuvaili, miten helsinkiläisen katujengin johtohahmo Milan Jaff piti oikeudenkäynnin alussa merkillistä esitystä tiedotusvälineiden kameroille.
– Aikamoinen esitys hänellä oli. Se saattoi tavallisesta katsojasta tuntua aika oudolta, kun ollaan kuitenkin oikeudessa ja syytteessä murhan yrityksestä, mikä on todella vakava rikos. Ja sitten esiinnytään ylimielisenä siellä, Palmén kuvaili.
Lue myös: Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä murhan yritystä katujengien vihanpidossa – poliisi vanginnut yhden henkilön
Näytteli käsimerkkejä
Oikeudenkäyntiä ja Jaffin pelleilyä seurasi maanantaina paikan päällä rikostoimittaja Eetu Ruonakoski.
–Joo, hänhän hymyili siellä kameralle maireasti, näytti jotain käsimerkkejä ja näytti siltä, että eipä tässä mitään hätää ole, Ruonakoski kertoo.
Ruonakoski piti käytöstä erikoisena ottaen huomioon, että Jaff tuomittiin viime keväänä kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen useista vakavista rikoksista ja nyt puidaan taas uusia vakavia rikoksia.
