Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä kertoo, mitä Donald Trumpin voitto presidentinvaaleissa merkitsisi Suomen kannalta.
Kaikkein isoin ero Donald Trumpin ja Kamala Harrisin välillä tiivistyy asiantuntija Risto E.J. Penttilän mukaan kahteen t:hen eli turvallisuuspolitiikkaan ja tariffeihin.
Mikäli Donald Trumpista tulee presidentti, painottuvat kahdenväliset suhteet myöskin turvallisuuspolitiikassa. Harris kohtelee kaikkia pohjoismaita ryhmänä ja haluaa kehittää siitä tukijalan itselleen.
– Jos tulee Trump, alkaa keskustelu tariffeista EU:n kanssa, ja Nato-mailta vaaditaan entistä enemmän sotilaallista satsausta, jopa kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Suomi on Penttilän mukaan hyvässä tilanteessa, tuli Yhdysvaltain presidentiksi Harris tai Trump.
– Kiitos siitä kuuluu meidän poliittisille päätöksentekijöillemme, jotka veivät meidät vauhdilla Natoon, Penttilä sanoo.
Lue myös: MTV:n Mirja Kivimäki: Harrisin voitto vaatii "ihmeen" – seuraa vaalituloksen laskentaa
Halki, poikki ja pinoon
Ennen kaikkea Yhdysvaltain presidentin valinta vaikuttaa kriisipesäkkeissä eli Ukrainassa, Lähi-idässä ja Taiwanissa.
Penttilä painottaa, että mitä kriisipesäkkeisiin tulee, Trumpilla ja Harrisilla on hyvin erilainen lähestymistapa.
– Trump haluaa nopeasti ratkaisuja eli halki, poikki ja pinoon. Harrisin lähestymistapa on taas perinteistä diplomatiaa hyödyntävä. Tässä tullaan hyvin erilaiseen rytmiin, Penttilä summaa.

