Anders Adlercreutzin mukaan "keskustelu on käytävä". Hän sanoo myös presidentti Stubbin kannan vaikuttavan ratkaisevasti Suomen toimintaan.
Hallituspuolue RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz vaatii blogissaan keskustelua Palestiinan valtion tunnustamisesta. Hän pohtii blogissaan, milloin olisi oikea aika tunnustamiselle ja sanoo, ettei olisi dramaattista tunnustaa valtiota jo nyt, sillä Suomi kannattaa kahden valtion mallia.
– Olen tietoinen siitä, ettei hallituksessa tällä hetkellä ole tästä asiasta yksimielisyyttä. Myös tasavallan presidentin kanta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten Suomi toimii. Tämä keskustelu on käytävä, Adlercreutz kirjoittaa.
Presidentti Alexander Stubb on aiemmin sanonut, että Suomi tulee jossakin vaiheessa tunnustamaan Palestiinan valtion. Hänen mukaansa kyse on siitä, milloin se on tarkoituksenmukaista.
Adlercreutz nostaa kirjoituksessaan esiin muun muassa, että suuri määrä maita on jo tunnustanut Palestiinan.
– Jotta todellinen rauhanprosessi voisi käynnistyä, painetta on lisättävä. Tällä hetkellä tilanne kärjistyy päivä päivältä, ja mahdollisuus kasvattaa sukupolvi, joka uskoo rauhaan ja keskinäiseen kunnioitukseen, heikkenee, hän kirjoittaa.
Lue myös: Stubb, Orpo ja Valtonen jyrähtivät Gazasta: "Väestön pakkosiirrot ovat sotarikos"
Koskisi epätäydellistä valtiota
Adlercreutz sanoo blogissaan, että ihanteellisin hetki tunnustamiselle olisi silloin, kun alueet on selkeästi määritelty ja molemmat osapuolet esimerkiksi tunnustavat toisensa. Hän kuitenkin sanoo, ettei nykykehitys vie lähemmäksi sitä.
– Koska tavoitteemme on kahden valtion ratkaisu, ei olisi dramaattista tunnustaa näiden valtioiden olemassaolo jo nyt.
