Roope Salminen loi oman formaattinsa, joka nähdään pian televisiossa.
Juontaja ja näyttelijä Roope Salminen elää tällä hetkellä jännittäviä aikoja. Mies pääsee toteuttamaan pitkäaikaista haavettaan oman tv-formaatin tekijänä. Salmisen käsikirjoittama, ideoima ja juontama Lauma gameshow alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa keskiviikkona 10.11.
Ohjelmassa kilpailijoilta kysytään kysymys, johon ei tarvitse antaa oikeaa vastausta tai edes kertoa omaa mielipidettään. Pisteitä kertyy vastaamalla samalla tavalla kuin mahdollisimman moni muu.
– Tämän tv-formaatin kehittelyyn on mennyt vuosia siihen, että olen ollut siihen tyytyväinen ja nyt se on ihan täydellinen, Salminen kertoo.
Salmisen haave on ollut pienestä asti kehittää oma tv-formaatti.
– Olen sanonut 8-vuotiaana, että minun ykköshaaveeni ei ole olla näyttelijä tai astronautti vaan keksiä oma tv-ohjelma. Tämä konsepti ei ollut vielä silloin mielessä, mutta silloin suunnittelin toista pyramidiaiheista tietokilpailua.
Lue myös: Tällainen on uusi Lauma-gameshow – Roope Salminen paljastaa, miten idea uutuussarjaan syntyi
Oman tv-ohjelman läpilyönti mediamaailmassa on vaikeaa. Tv-yhtiöt ottavat helpommin jo valmiita formaatteja ohjelmistoihinsa kuin uusia.
– Haluan sanoa tämän ääneen. Toivon, että ihmisillä ei ole sellainen harhakäsitys, kun olen ollut tv:ssä töissä, että voin vain kävellä tuonne uuden idean kanssa. Jokainen uusi tv-ohjelma on kanavalta ihan hirveä riski. Katsojat eivät tiedä mitään siitä.
– Uuden ohjelman tekeminen on ihan superkallista, suurin osa mitä tulee TV:stä, on valmiita ohjelmia. Meillä ei ole ollut olemassa studiota, lavastusta tai visuaalista ilmettä. Kaikki täytyy luoda ja rakentaa tyhjästä. Kynnys sille, että lähetään toteuttaa tällaista, on tosi korkealla, Salminen kuvailee.
