Vaikka Putous on tulossa päätökseensä, on sen juontaja Roope Salmisen kevään suurin ja jännittävin hetki vielä edessä.
Putous-ohjelman 12. tuotantokausi tulee päätökseensä lauantaina 7. maaliskuuta, jolloin MTV3-kanavalla nähdään huippusuositun kauden huipentava finaalijakso. Roope Salminen on nähty Putouksen juontajana jo viiden kauden ajan ja mies pohtii sen tuoreimman kauden olleen poikkeuksellinen ilmiö suomalaisten keskuudessa.
– Yllätyksenä on tullut ehkä se, ettei tämä ohjelman tarvitse yhtä hahmoa, jonka ympärille se ilmiöityminen rakentuu.
– Tällä kaudella tämä on ilmiöitynyt tosi isoksi ohjelmaksi ilman sellaista selkeää ykkössuosikkia. Esimerkiksi meillä ei ole mitään hajua, kuka voittaa ja alusta saakka ei ole ollut mitään hajua, kuka voittaa. Se on ollut kyllä yllättävää.
Vaikka Putous loppuu pian, koittavat Salmisen elämässä kohta aivan uudet tuulet: hän saa pian esikoisensa näyttelijä Helmi-Leena Nummelan kanssa.
– Mä saan lapsen, se on tietenkin toivottavasti vielä Putoustakin isompi ilonlähde, Salminen hymyilee.
Salminen kertoo odottavansa lapsensa syntymää hyvin innokkaasti. Näyttelijän mukaan odotettu päivä on aivan käsillä.
– Se on ihan kohta.
Näyttelijä ottaa tulevan isyyden vastaan rauhallisin mielin. Hän kertoo katsovansa asiaa muun muassa oman perheensä ja sisaruksiensa kautta.
Salminen pohtii sitä, kuinka esimerkiksi hänen neljä nuorempaa sisarustaan ovat kaikki hyvin erilaisia persoonia, vaikka he ovat kaikki saaneet saman kasvatuksen samoilta vanhemmilta, samoissa olosuhteissa.

