Varhain maanantaina Helsingin Oulunkylässä tapahtui murtovarkaus, jossa hävytön rikollinen vie omaisuutta aivan asunnossa nukkuneiden nenän alta.
MTV Uutiset haastatteli asuntomurron uhriksi joutunutta miestä, joka toivoi haastattelun antoa nimettömänä.
Hän kertoo, että ilta oli venynyt pitkäksi seuratessa vasta yhdeltä yöllä päättynyttä jalkapallo-ottelua. Sen vuoksi hän oli vaimoineen sikeässä unessa, kun joskus kello viiden jälkeen asuntoon tunkeutunut henkilö teki pahojaan.
Lähes vie auton mukanaan
Mies kertoo, että hänen vaimonsa sängyn vierestä oli viety tablettitietokone ja kello, hänen pöydältään taas luottokortti ja autonavaimet.
Murtoveikko yritti päästä avaimilla pakoon pihalla olevalla ranskalaisvalmisteisella autolla, mutta ilmeisesti auton poikkeuksellisten vaihdejärjestelmien ansioista ei saanut vietyä menopeliä. Mies kertoo heränneensä autonsa ääneen ja tekijän poistuneen tämän jälkeen paikalta juoksemalla.
– Ei saanut autoa käyntiin ja sen takia se meni pipariksi, hän toteaa.
Käyskenteli uhrien nenän alla
Rikos oli poikkeuksellisen röyhkeä, sillä tekijä hiippaili aivan nukkuvien asukkaiden vieritse. Mies kertoo vaimonsa ihmetelleen, miten rikollisen on täytynyt olla vain noin 30 sentin päässä hänestä kelloa yöpöydältä viedessään.
– Aika pokkamies ollut, mies toteaa.
Poikkeuksellista oli myös teon tapahtuminen hyvin varhain aamulla, sillä monet ihmiset jo heräilevät viiden jälkeen.
Kiittelee poliisia rikoksen selvittelystä
Mies kiittelee poliisia toiminnasta tapauksessa, sillä hätäkeskukseen soittamisen jälkeen paikalle saatiin rikospoliisit, jotka muun muassa ottivat erilaisia näytteitä paikalta, soittaen vielä hänelle uudelleen perään tapauksesta.
Miehellä ei ole varmaa tietoa siitä, miten tekijä oli päässyt sisälle asuntoon. Hän uumoilee, että jos tekijä saadaan kiinni, ei hänen kotinsa paljastu ainoaksi kohteeksi.
– Nämä ovat tyyppejä, jotka tekevät sarjassa harvoin tekevät vain yhden keikan. Kun yksi saadaan kiinni, niin ehkä 20 murtoa jää seuraavana vuonna tekemättä, hän epäilee.
