Elokuvamaailman kirkkain koiratähti on valittu.
Mopsin ja kiinanharjakoiran sekoitus Peggy "kruunattiin" aikoinaan Britannian rumimmaksi koiraksi.
Nyt pitkäkielinen Peggy sai ansaitsemaansa kunniaa, kun koirien Oscareiksi kutsuttu Fido-palkintogaala palkitsi hänet esiintymisestään Deadpool & Wolverine -elokuvassa.
– Kaikki rakastavat Peggyä. Hänellä on ehdottomasti valkokankaalle kuuluvaa tähtiloistetta, tapahtuman järjestäjä Toby Rose sanoo uutistoimisto Reutersille.
Peggy esiintyi elokuvassa näyttelijöiden Hugh Jackmanin ja Ryan Reynoldsin rinnalla.
Vuosittain järjestettävässä Fido-palkintogaalassa juhlistetaan valkokankaalla esiintyneitä koiria.
Peggy voitti gaalan pääpalkinnon.
– Britannian rumimmasta koirasta siirtyminen maailman parhaaksi on todella hurjaa, Peggyn omistaja Holly Middleton sanoo.
Peggy ei päässyt noutamaan palkintoaan henkilökohtaisesti, sillä se on tällä hetkellä hyvin ansaitulla levolla.


