Ruotsin rannikkovartiosto nousi öljyvuodosta epäillylle alukselle Itämerellä Ystadin edustalla perjantaina aamulla.
Ruotsin rannikkovartiosto on päästänyt öljyvuodosta epäillyn aluksen jatkamaan matkaansa.
Ruotsin rannikkovartiosto havaitsi eilen 12 kilometriä pitkän öljyvuodon Gotlannin itäpuolella, minkä seurauksena Flora 1 -alus pysäytettiin tänään Ystadin edustalla.
Alus päästettiin jatkamaan matkaansa sen jälkeen, kun miehistöä oli kuulusteltu.

Alus on EU:n pakotelistalla, ja sen epäillään kuuluvan Venäjän varjolaivastoon.
– Kyseinen alus on EU:n pakotelistalla, ja sen lippuvaltioon muun muassa liittyy paljon epäilyksiä ja epäselvyyksiä. Tämä on ilmiö, jota olemme viime aikoina nähneet yhä enemmän Itämerellä ja Ruotsin merialueilla, Ruotsin rannikkovartioston viestintäpäällikkö Mattias Lindholm kertoo TV4:n haastattelussa.
MarineTraffic-sivuston mukaan Sierra Leonen lipun alla seilaava Flora 1 oli lähtenyt liikkeelle Venäjältä Primorskin eli Koiviston satamasta ja se oli matkalla Brasilian Santosiin.


