Ruotsin suurseuroihin lukeutuvassa tukholmalaisessa Djurgårdenissa on ollut kuohuntaa, kun pitkäaikaisen urheilujohtajan Bo "Bosse" Anderssonin lähtö varmistui keskiviikkona. Päävalmentaja Jani Honkavaara on yhdistetty ruotsalaismediassa tiiviisti tapahtuneeseen.
Jani Honkavaaran luotsaaman sekä suomalaisten pelaajien Matias Siltasen, Adam Ståhlin, Santeri Haaralan ja Miro Tenhon edustaman Djurgårdenin ympärillä riittää mediahuomiota, kun seuran pitkäaikainen urheilujohtaja Bosse Andersson on ilmoittanut lähdöstään.
Andersson on työskennellyt tukholmalaisseuran urheilujohtajana kahteen otteeseen vuosina 1999–2008 ja 2013–2026. Ensimmäisellä stintillään Andersson rakensi kolme mestaruutta 2000-luvun alussa juhlineen joukkueen, toisellaan hän nosti seuran konkurssin partaalta jälleen mestariksi (2019) ja europeleihin.
Viime vuosina Djurgården on niittänyt myös taloudellista menestystä onnistuneilla pelaajamyynneillään.
Andersson ilmoitti lähdöstään medialle keskiviikkona. Hän kertoi valtavasta paineesta, jota koki viime kaudella, kun Djurgården kärsi loukkaantumissumasta, eikä menestynyt kotimaan sarjassa toivotusti Honkavaaran alaisuudessa.
– Minua kohtaan oli paljon painetta. Rakennuksessa, jonka rakentamiseksi on tehty valtavasti työtä, roikkui “Eroa” -banderolleja. Sitä oli kaikkialla. Se oli selvästikin valtavaa kritiikkiä sarjasijoituksesta, ja lopulta minä olen vastuussa, Andersson totesi Expressenin mukaan viime vuoden kevään tapahtumista.
Andersson paljasti ilmoittaneensa seurajohdolle tuolloin olevansa valmis lähtemään. Djurgårdenin puheenjohtaja pyysi häntä kuitenkin jäämään tehtäväänsä vielä kahden siirtoikkunan ajaksi.

