Ruotsissa maantie E6 on sortunut Stenungsundin kohdalla Göteborgin lähellä rankkojen sateiden jälkeen.
Tuntematon määrä ajoneuvoja on ajanut muutaman sadan metrin levyiseen kuoppaan E6-maantiellä. Ruotsalaismedia TV4 kertoo kolmen ihmisen loukkaantuneen.
– Uusien maanvyöryjen riskiä ei voida sulkea pois, sanoo hälytys- ja johtamisoperaattori Lidia Bradaric pelastuspalvelusta.
Hälytys tuli pelastuslaitokselle kello 01.45 lauantain vastaisena yönä. Vaurioalue on noin 150 metrin pituinen alue E6-tiellä sekä pohjois- että eteläsuunnassa. Tietä sortui noin 150 metriä kumpaankin suuntaan.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan koko sortuma-alue on halkaisijaltaan noin 500 metriä.
Poliisin edustajan Fredrik Flybergin mukaan poliisilla ei vielä aamulla ollut tiedossa, onko joillakin sairaalaan viedyistä vakavia vammoja. Lisäksi useita ihmisiä oli hoidettu paikan päällä pienempien vammojen vuoksi.
Alueella on myös liikerakennuksia, kuten bensiiniasema ja hampurilaisravintola, jotka ovat vaurioituneet sortumassa.
Sortuman syy ei heti tapahtuman jälkeen ollut tiedossa. Alueella on satanut viime päivinä rankasti.
– Tie on kokonaan suljettu molempiin suuntiin, ja se pysyy suljettuna pitkään, kertoo Lidia Bradaric pelastuslaitoksella Suur-Göteborgissa lauantaiaamuna.



