Ilmatieteen laitos varoittaa autoilijoita ja jalankulkijoita liukkaasta kelistä.
Sää on muuttumassa alkuviikosta viime viikkoon verrattuna lauhemmaksi, kertoo päivystävä meteorologi Nina Karusto Ilmatieteen laitokselta. Maanantaina lämpötilat ovat päivällä maan etelä- ja keskiosissa noin viiden pakkasasteen paikkeilla. Pohjoisessa pakkasta on maanantaina noin 10 astetta, paikoin voi olla kylmempää.
Lappiin leviää maanantai-iltaan mennessä lumisateita, joista maahan voi kertyä noin viisi senttiä lunta.
– Käsivarren Lapissa lunta saattaa tulla paikoin enemmän, kertoo Karusto STT:lle.
Tiistaina lämpötilat nousevat laajalti plussan puolelle. Lämpimintä on länsirannikolla, jossa lämpötilat kohoavat neljän asteen paikkeille. Idässä korkeimmat lämpötilat ovat hieman plussan puolella. Kylmintä sää on tiistaina Itä- ja päälaen Lapissa, jossa voi olla 10–15 astetta pakkasta.
Lumisadealue liikkuu tiistain vastaisena yönä Lapista Koillismaalle, Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan. Itärajan tuntumassa lunta voi kertyä noin viisi senttiä.
Katso myös: Lämpöisimmät päivät ennen kevättä? Pekka Pouta täräytti hurjan "vuoristoradan" tälle viikolle
Myrskyn mahdollisuus
Keskiviikkona plusasteita on edelleen Länsi-Suomessa, mutta sää on kylmenemässä torstaiksi. Torstaina pakkasta voi olla kymmenkunta astetta Etelä-Suomea myöten.
Myös tuulet voimistuvat torstaina. Karuston mukaan torstaina saattaa olla myrskyä, mutta varmuutta asiasta ei vielä ole.