Kiistelty saamelaiskäräjälaki ei etene tällä hallituskaudella.
Perustuslakivaliokunta päätti, ettei sillä ole aikataulusyistä edellytyksiä laatia saamelaiskäräjälaista asianmukaista mietintöä.
– Asiaa valiokunta piti hyvin tärkeänä mutta näki, ettei tässä aikataulun puitteissa ole valmiutta antaa mietintöä, kertoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Mietinnön olisi pitänyt valmistua viimeistään tänään klo 13, jotta se olisi ehditty käsitellä loppuun ennen eduskunnan viikon kuluttua alkavaa vaalitaukoa.
Asiasta äänestettiin valiokunnassa. SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n edustajat äänestivät mietinnön laatimisen puolesta. Valiokunnan enemmistö, eli kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan edustajat puolestaan olivat sitä mieltä, että mietintöä ei ehditä antaa.
– Äänin 9-7 päädyttiin siihen, että mietintö ei ole annettavissa.
Ojala-Niemelän mukaan laki ei kaatunut poliittiseen vastustukseen, vaan pääsyy lain kaatumiselle oli kireä aikataulu.
– Kyllä meillä oli yhteinen, jaettu tuska valiokunnassa, ja asiaa nähtiin tärkeäksi edistää. Olisi toivottu, että 30 vuoden jälkeen olisi saatu sulka hattuun, ja asia olisi saatu vietyä eteenpäin, tämän näkemyksen jakoivat kaikki. Kyllä tämä yksinkertaisesti oli aikataulupaineista johtuen. Jäätiin niin sanotusti kalkkiviikoille.
Kiista lakipykälien sisällöstä kuitenkin vaikeutti käsittelyä.
– Valtiosääntöoikeudellista estettä ei ollut, mutta kun tultiin sisältökysymyksiin, ei yksimielisyyttä löytynyt.
Marin: Lain käsittelylle ei olisi pitänyt olla estettä
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi asiaa Twitterissä.
– On erittäin valitettavaa ja harmillista, että saamelaiskäräjälaki kaatui perustuslakivaliokuntaan. SDP äänesti yhdessä vihreiden, vasemmiston ja RKP:n kanssa valiokunnassa mietinnön antamisen ja lain etenemisen puolesta. Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta äänestivät vastaan.
