Seitsenottelija Enni Virjonen ei aseta pistetavoitetta alkavalle kaudelle, vaan haluaa tehdä tasaisen ottelun. Pisteitä tarkistellaan vasta viimeisen lajin jälkeen.
Seitsenottelun huippulupaus Enni Virjonen on yksi yleisurheilukesän mielenkiintoisista suomalaisnimistä.
Virjonen jysäytti itsensä kertaheitolla suomalaisen urheilukansan suurennuslasin alle viime kesänä, kun hän voitti alle 18-vuotiaiden EM-kultaa Slovakiassa huimalla ikäluokan Suomen ennätystuloksella 6 151.
Virjonen oli parantanut Saga Vannisen nimissä ollutta ennätystä jo aiemmin kaudella, mutta EM-kisoissa hän jyräsi ennätyksen uusiksi vielä reilulla 200 pisteellä. Tulos olisi voinut olla vieläkin kovempi, sillä Virjonen epäonnistui korkeushypyssä jäätyään tulokseen 157. Hänen ennätyksensä lajissa on hallissa hypätty 177.
– Harvoin ottelu onnistuu täydellisesti. Sekään ottelu ei ollut täydellinen, mutta ehdottomasti hyvä ottelu, Virjonen kuvaili vaatimattomasti MTV Urheilun haastattelussa uuden kauden kynnyksellä.
Lue myös: Suomalainen superlupaus jysäytti Lotta Haralan ja Reetta Hurskeen edelle – puhuu mitalista
Virjonen myöntää, että Vannisen tuloksiin yltäminen antaa uskoa tekemiseen, muttei liiemmin perusta vertailusta itseään neljä vuotta vanhempaan tähteen.
– Eihän se (vertailu) mitenkään paha tai kamala asia ole, mutta pyrin keskittymään omaan tekemiseeni, koska vain siihen voin vaikuttaa, Virjonen sanoo.
– Mulla on tietysti omat tulostavoitteeni, eikä ne mene muiden tulosten mukana. Mutta kyllähän se antaa uskoa, että on tällaisia tuloksia pystynyt tekemään.
Uudet välineet
Upea viime kesä antaa Virjoselle hienot lähtökohdat uuteen kauteen. Hänen kesän ensimmäinen seitsenottelunsa on ohjelmassa lauantaina Göteborgissa, jossa kisataan Pohjoismaiden mestaruuksista.


