On ilmiselvää, ettei sähköautossa ole pakoputkea, josta ilmaan päätyisi terveydelle haitallisia päästöjä. Sähköauton valmistaminen ei kuitenkaan ole ainakaan vielä toistaiseksi erityisen ekologista, kuten ei sen lataaminenkaan, mikäli sähkö on tuotettu vähemmän kestävin menetelmin.
Ruotsalainen sähköautobrändi Polestar kertoo ilmoittavansa jatkossa autojensa todellisen hiilijalanjäljen ja kutsuu muita autovalmistajia mukaan talkoisiin.
Volvon tytärmerkki on selvittänyt, miten sen uuden Polestar 2 -sähköauton elinkaaripäästöt vertautuvat polttomoottoriseen Volvo XC40:een, johon uutuusmalli pohjautuu.
Vertailussa on huomioitu valmistuksesta aiheutuvien päästöjen lisäksi myös lataamisesta johtuvat päästöt.
– Autovalmistajat eivät ole tähän asti kertoneet kuluttajille selvästi tuotteidensa ympäristövaikutuksia, Polestarin toimitusjohtaja Thomas Ingenlath kertoo yhtiön tiedotteessa.
– Pystymme parempaan. Meidän täytyy olla rehellisiä, vaikka tulokset olisivatkin epämiellyttäviä.
Sähköauton valmistaminen aiheuttaa enemmän päästöjä kuin polttomoottoriauton valmistaminen
Polestar on laskenut, että sen Polestar 2 -täyssähköauton valmistaminen synnyttää 26 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Tämä on merkittävästi enemmän kuin ne 14 tonnia, jotka Volvo XC40:n valmistaminen aiheuttaa, mikä johtuu pitkälti akkutuotannosta.
