Iskelmätähti Saija Tuupanen on hyvin läheinen vanhempiensa kanssa.
Tangokuningatar Saija Tuupanen pääsee vastaamaan hänestä googletettuihin kysymyksiin Tähdet vs. google -ohjelman uudella kaudella.
Moni nettiselaaja etsii tietoa Tuupasen vanhemmista.
– Minulla on maailman ihanimmat vanhemmat. Lempeät, lämpimät, rakastavat ja tärkeät.
– Äiti ja isä ovat eläneet minun uraani ja musiikkimatkaa tukien ja auttaen. Oli elämässä minkälaisia hetkiä tahansa, olen aina voinut soittaa kotiin. Nyt alkaa ihan itkettää. Se on elämässä tosi tärkeää, että tietää, että tuki on siellä.
Lue myös: Sonja Aiello kertoo surustaan: "En muista ensimmäisestä kuukaudesta mitään"
Vanhempien lisäksi myös Tuupasen yksityiselämä kiinnostaa googlettajia. Tuupanen seurusteli stand up -koomikko Sami Hedbergin kanssa, mutta pari kertoi erostaan keväällä 2024.
Tuupanen kertoo, että on viime aikoina keskittynyt itseensä ja koiraansa Vilmaan.
– Mulla on tällä hetkellä sellainen elämänvaihe, että olen ottanut aikaa itselleni ja Vilmalle ja rakentanut omaa pesää. Se on ollut tässä kohtaa elämää oikea ratkaisu.

