Sairaalat eri puolilla maata ovat ruuhkautuneet päivystykseen ja jatkohoitoon jonottavista potilaista. Asiantuntija arvioi Kymmenen uutisissa sitä, mistä ruuhkat johtuvat ja mitä niille olisi tehtävissä.
Pirkanmaalla useat sairaalat ovat ruuhkautuneet jatkohoitoon jonottavista potilaista. Asiasta kertoi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri toissa päivänä keskiviikkona. Näin ollen kiireettömiä toimenpiteitä on jouduttu siirtämään.
Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on kertonut yhteispäivystysten ruuhkautuneen pahoin, sillä potilaat eivät pääse päivystyspoliklinikoilta eteenpäin jatkohoitoon.
Kuopion yliopistollisen sairaalan palvelukeskusjohtaja Tero Martikainen pitää päivystyksen ongelmia valtakunnallisena ilmiönä.
Lue myös: HUSin päivystyksessä pahimmillaan 110 tunnin odotus – "Perusterveydenhuollon vuodeosastopaikkojen purkaminen iso virhe"
Akuutisti sairastuvat pahimmassa pulassa
Turun yliopiston potilasturvallisuuden professorin ja Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen johtajan Tuija Ikosen mukaan tilanteen taustalla on muun muassa pandemian aikana syntynyt hoitovelka.
– Henkilöstö on ollut kuormittunutta, ja meillä on myös henkilöstövajetta suhteessa hoidon tarpeeseen, Ikonen totesi Kymmenen uutisissa.
– Myöskään sote-järjestelmän viivästyminen ei ole antanut mahdollisuutta tehdä sellaisia ratkaisuja hyvinvointialueilla vielä, jotka voisivat lievittää tilannetta.
Kaikkein pahin tilanne on heille, jotka sairastuvat yhtäkkiä todella vakavasti.
– Tottahan heidän pitäisi päästä oikea-aikaisesti päivystykseen. Toinen ryhmä ovat esimerkiksi haavoittuvat ikäihmiset, joiden pitkäaikainen oleskelu päivystyksessä aiheuttaa vain lisähaittaa.
