Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen parhaan maalintekijän Linda Sällströmin ei ole tarvinnut peitellä parisuhdettaan naisen kanssa. Miesten jalkapallossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on vielä toistaiseksi vähemmän tilaa olla avoimesti oma itsensä.
Monimuotoisuus on ollut kiitettävästi esillä Pride-viikon alla, kun koko kesäkuu oli omistettu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoisen aseman puolustamiselle. Teeman ympärillä on ollut keskustelua myös jalkapallon EM-kisoissa.
Saksan tähtimaalivahti Manuel Neuer piti sateenkaarivärein koristettua kapteeninnauhaa vasemmassa käsivarressaan tukeakseen vähemmistöjen oikeuksia. Asiasta nousi kohu, sillä Euroopan jalkapalloliitto Uefa tutki, rikkoiko Neuerin asuste EM-kisojen sääntöjä "poliittisena kannanottona".
Neuerin nauha todettiin tutkiskelun jälkeen sallituksi, ei-poliittiseksi "monimuotoisuuden symboliksi".
Uutisaamussa perjantaina vieraillut Suomen maajoukkueen hyökkääjä Linda Sällström tervehti Neuerin elettä ilolla.
– Se tuntuu hyvältä, että otetaan kantaa, ja että ihmisoikeudet ovat muillekin ihmisille (kuin vähemmistöille) tärkeitä. Ei ole vain sitä jalkapalloa ja oman kuplan sisällä elämistä, Sällström kommentoi.
– EM-kisoissa on paljon esikuvia, ja kun osoitetaan, että on muitakin tärkeitä asioita kuin jalkapallo, se on musta tosi tärkeätä.
Ilmapiiri ratkaisee paljon
Sateenkaariväritystä haluttiin käyttää myös EM-kisaisäntä Münchenin stadionin valaistuksessa, mutta tähän Uefalta ei herunut lupaa. Ajatuksena oli ottaa kantaa Unkarin parlamentin hyväksymään ja vähemmistöjen oikeuksien kannalta kyseenalaiseen "homouden propagoinnin" kieltävään lakiin.
Tästä huolimatta EM-kisaotteluissa on saatu nähdä sateenkaarivärejä muuallakin kuin Neuerin nauhassa, sillä ainakin kaksi kisojen merkittävää sponsoria on koristanut tuotemerkkiään kentän laidalla värikkäin valotaulumainoksin.
Pride-liike on valtavirtaistunut, mutta tasa-arvoeleistä ja syrjinnän vastaisista puheista huolimatta avoimesti homoseksuaalit miespelaajat ovat yhä äärimmäisiä harvinaisuuksia niin Suomessa kuin maailmallakin.

