Medioiden mukaan 56-vuotias Mojtaba Khamenei ei ole Iranissa kovin tunnettu eikä hänellä ole ollut virka-asemaa. Häntä kuvataan salamyhkäiseksi.
Yhdysvaltalaislehti New York Timesin sekä iranilaisten oppositiomedioiden mukaan Iraniin tehdyissä iskuissa surmatun ajatollah Ali Khamenein seuraajaksi olisi nousemassa tämän poika, Mojtaba Khamenei.
Jos Mojtaba Khamenei julistetaan seuraajaksi, kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen Iranissa palattaisiin sukudynastiaan – kuin monarkian eli shaahin hallinnon aikana, jolloin valta siirtyi isältä pojalle.
Juuri tällaisen järjestelmän vuoden 1979 vallankumouksessa iranilaiset olivat halunneet kumota.
Iranilainen oppositiomedia Iran International ehti jo tiistai-iltana ilmoittaa lähteisiinsä perustuen, että Iranin uskonoppineiden neuvosto olisi valinnut Mojtaba Khamenein valitun maan uudeksi ylimmäksi johtajaksi.
Uutinen lähti heti leviämään Lähi-idän maiden medioissa, mutta valintaa ei ollut virallisesti vahvistettu ennen Ali Khamenein hautajaismenoja keskiviikkona.
Irania vuodesta 1989 johtanut Ali Khamenei sai surmansa Yhdysvaltojen ja Israelin iskuissa lauantaina.
Uutistoimisto AP:n mukaan Mojtaba Khameneita ei ole nähty hänen isänsä kuoleman jälkeen, mutta hänen uskotaan olevan elossa ja piileskelevän.
Lue myös: Surmatun Khamenein poika vahvoilla Iranin uudeksi johtajaksi – tätä se tarkoittaisi
"Yksi sortojärjestelmän arkkitehdeista"
Medioiden mukaan 56-vuotias Mojtaba Khamenei ei ole Iranissa kansan tuntema eikä hänellä ole virka-asemaa.