Jarkko Miettinen ja hänen vaimonsa kohtasivat keskenmenon vuonna 2010. Kyseessä olisi ollut parin ensimmäinen yhteinen lapsi.
Salatuissa elämissä Daniela ja Noel kohtaavat yllättäen suuren surun, kun heidän vauvansa kuolee kohtuun.
Samankaltainen menetys on kohdannut vuosia sitten myös Noelia esittävää näyttelijää Jarkko Miettistä ja hänen vaimoaan.
– Sarjassa tapahtuu kohtukuolema, mutta meille tuli keskenmeno, eli vastaavanlainen yllätyksellinen muutos, Miettinen kertoo MTV Uutisille.
Keskenmeno tapahtui 15 vuotta sitten, vuonna 2010. Kyseessä olisi ollut Miettisen ja hänen vaimonsa ensimmäinen yhteinen lapsi.
– Olisin tullut silloin isäksi, hän sanoo.
Miettinen kertoo, että kaikki oli ollut varhaisraskauden ultraäänitutkimuksessa mallillaan. Näyttelijä muistaa lääkärin kuvailleen sikiön sydänääniä niin vahvoiksi, että "tämä tulisi menemään hyvin".
Raskausviikolla 12 pari meni sikiön niskaturvotusta mittaavaan ultraäänitutkimukseen. Yhtäkkiä, täysin yllätyksellisesti kaikki olikin muuttunut.
– Muistan tosi tarkasti sen fiiliksen, kun tajuaa, että lääkäri on etsinyt tosi kauan sydänääniä eikä niitä kuulu. Siinä ehti jo itse tajuta, että nyt ei ole kaikki kunnossa, ja sitten lääkäri sanoi, ettei löydä sydänääniä. Muistan, miten hämmentävää se oli, Miettinen kertoo.
Näyttelijä sanoo keskenmenon osoittaneen konkreettisesti sen, miten yllätyksellistä ja arvaamatonta elämä on ja ettei sitä voi täysin hallita, vaikka kuinka suunnittelisi.


