Salatut elämät -sarjasta tuttu Julia Korpinen on tämän kevään ylioppilas. Kirjoitusurakkaa varjosti koronaviruspandemia.
Salatut elämät -sarjan Anna Ihalaisen roolista tutulle Julia Korpiselle lauantai on poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta juhlapäivä, sillä Korpinen on tämän kevään tuore ylioppilas.
Korpinen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että kirjoituksen menivät hyvin, vaikka koronapandemia aiheutti muutoksia alkuperäiseen aikatauluun.
Korpinen kirjoitit syksyllä uskonnon ja historian. Keväällä hän uusi historian ja kirjoitti myös matematiikan, englannin ja äidinkielen.
– Koronapiikki tuli täydellisesti meidän kirjoituspäiville. Siihen nähden kirjoitukset menivät oikein nappiin, kertoo Korpinen.
– Sen verran erikoisjärjestelyä oli, että esimerkiksi historia siirrettiin viikkoa aikaisemmaksi.
Perinteisiä ylioppilasjuhliaan Salkkarit-näyttelijä arvioi joutuvansa odottamaan elo-syyskuulle saakka.
– Kyllä me on vähän kavereiden kanssa mietitty, että jonkinlaista juhlaa pidettäisiin. Ihan kunnon ylppärit juhlitaan sitten, kun saadaan kokoontua, hän raotti juhlasuunnitelmiaan sen jälkeen, kun kirjoitusten tulokset olivat tulleet.


