Salkkarit-tähdet Maarit Poussa, Vivi Wahlström ja Monika Lindeman heittäytyivät joulutunnelmaan MTV Uutisten haastattelussa.
Salatut elämät jää tällä viikolla joulutauolle, jonka myötä myös sarjan näyttelijätähdet ovat vaihtaneet hetkeksi vapaalle.
Ennen lomille lähtöä Salkkarit-tähdet Maarit Poussa, Vivi Wahlström ja Monika Lindeman kertoivat MTV Uutisille, miten kukin heistä viettää tahoillaan tänä vuonna joulua.
Poussa kertoi joulunsa taittuvan tänä vuonna kotona lasten ja koiran kanssa. Hänen jouluunsa kuuluu aina myös ystävien tapaaminen, eikä tämä vuosi ole asian suhteen poikkeus.
Myös Wahlströmin joulu kuluu rauhallisesti kotona perheen kesken. Tammikuussa hän puolestaan aikoo mahdollisuuksien mukaan suunnata ulkomaille.
Lindeman sen sijaan kertoi suuntaavansa perheineen joulunviettoon Floridaan.
– Se on monivuotinen traditio, että lähdemme ulkomaille reissaamaan. Joulu on oikeastaan ainut aika, milloin näin perheyrittäjänä on mahdollista pitää pidempi tauko, hän sanoi.
Harmitus papan poissaolosta ja joulukuusen sammuneet valot
Lindeman kertoi uskoneensa lapsena melko pitkään joulupukkiin. Hän muisteli olleensa lapsena aina jouluisin harmissaan siitä, että hänen pappansa missasi vuosi toisensa jälkeen joulupukin vierailun.
– Aina se pappa lähti naapurin Anitan autoa korjaamaan juuri silloin, kun joulupukki oli tulossa kylään. Muistan, että se harmitti minua hirveästi, ja sitten kun pappa vihdoin pääsi autonkorjausreissulta takaisin, niin kerroin hänelle kaiken, hän sanoi.
