Jarmo Koski on kokannut aina perheensä ruoat.
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Jarmo Koski laittaa itsensä likoon maaliskuussa alkavalla MasterChef VIP -kaudella, jossa julkisuudesta tutut henkilöt kisaavat muita vastaan kokkaustaidoillaan.
Koski paljastaa, että hänen poikansa suorastaan pakotti ohjelmaan mukaan. Yllätyksenä miehelle kisassa tuli aika, jota vastaan piti taistella.
– Eihän sitä ole tottunut kotona aikaa vastaan kisaamaan ja se tuli itselle yllätyksenä, sillä en ole liiemmin katsellut edellisiä kausia ohjelmasta, Koski naurahtaa.
LUE LISÄÄ: MasterChef-sarjasta VIP-versio – tutustu julkkiskisaajiin!
Koski on ollut aina perheen kokki ja loihtinut aterian pöytään. Silloin kun lapset olivat pieniä, hän työskenteli lastenteatterissa, josta illat olivat vapaana, joten pienokaisten tullessa koulusta oli ruoka pöydässä odottamassa.
– Usein lapset toivoivat tiettyjä ruokia, kuten makaronilaatikkoa. Saatoin muunnella hieman reseptiä ja laittaa esimerkiksi koskenlaskijajuustoa ja parsakaalia joukkoon, hyvin upposi.
Myös erilaiset ruokakulttuurit ovat rantautuneet Kosken ruokapöytään ulkomaanmatkoilta. Koski vie ruokailijat makumatkalle niin Italiaan kuin Thaimaahan.


