Maija-Liisa Peuhu täyttää 80 vuotta 20. tammikuuta. Näyttelijä kertoi MTV Uutisille antamassaan syntymäpäivähaastattelussa muun muassa näyttelijänuransa alkumetreistä.
Kun Maija-Liisa Peuhu oli nuori, hänen lapsuudenkotinsa lähikioskille ilmestyi säännöllisesti elokuviin keskittynyt aikakauslehti Elokuva-aitta. Se ripustettiin pyykkipoikien avulla kioskin ikkunaan, ja Peuhu kävi usein pikkutyttönä ihastelemassa lasin takana riippuvaa lehteä.
Lehden kansien väliin oli taltioitu ihmeellinen maailma. Sellainen, joka oli Peuhulle täysin tuntematon. Hän ei ollut koskaan käynyt teatterissa tai nähnyt kenenkään näyttelevän.
Joitain vuosia myöhemmin Peuhu esiintyi amatööriteatterin Prinsessa Ruusunen -näytelmässä. Puna nousi hänen poskilleen joka kerta, kun prinssi muiskautti hänelle suudelman.
Peuhu kävi ensimmäistä kertaa ammattilaisteatterissa samoihin aikoihin, kun hän haki opiskelemaan alaa teatterikouluun. Tuolloin hän kävi Kansallisteatterissa katsomassa Amerikan keisari -nimisen näytelmän, jonka pääosaa esitti edesmennyt näyttelijä Tauno Palo.
Mutta mikä sitten alun perin sytytti Peuhulle kiinnostuksen näyttelijänammattia kohtaan?
– Se vaan oli jotenkin minun sisälläni, hän sanoo.
Peuhu sai ensimmäisen ammattilaisteatterin roolinsa Hämeenlinnan kaupunginteatterista. Vaikkei hän muista tarkalleen ensimmäistä näytelmää, jossa hän esiintyi, hän tietää edelleen, miltä näytteleminen tuolloin tuntui: Ihanalta. Tietysti, olihan se jotain, mitä hän oli koko ikänsä halunnut tehdä.




