Koronatilanne on huolestuttava ja hallitus tulee neuvottelemaan asiasta, sanoo pääministeri Sanna Marin (sd.) MTV Uutisille. STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan ravintolarajoituksista on tullut erittäin vakavia pyyntöjä.
Useat koronamittarit näyttävät tällä hetkellä punaista. Sairaalahoidossa on yli 300 koronapotilasta.
– Koronatilanne on huolestuttava. Hallituksella on neuvottelu tilanteesta ensi viikon alussa. Sote-ministeriryhmä käy asiaa läpi vielä tällä viikolla, pääministeri Marin sanoo MTV Uutisille sähköpostitse.
– On entistä tärkeämpää, että kaikki ihmiset kävisivät ottamassa heille tarjolla olevat rokotteet, Marin toteaa.
MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus neuvottelee koronatilanteesta ensi viikon tiistaina.
Koronatartuntojen määrä on ollut viime viikkoina kasvussa. Tehohoidossa on tällä hetkellä 42 koronapotilasta. THL:n mukaan rokottamattomien riski saada koronatartunta on nyt korkeampi kuin koskaan aiemmin pandemian aikana.
Ravintolarajoituksista "vakavia pyyntöjä"
Yksi mahdollinen koronan leviämistä ehkäisevä toimenpide on ravintolarajoitusten tiukentaminen nykyisestä.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikojen sekä asiakasmäärien rajoituksia tullaan tarkastelemaan.
– Tällä hetkellä alueilta on tullut erittäin vakavia ja huolestuttavia pyyntöjä ravintolarajoitusten suhteen, Varhila sanoo.
– Tässäkin koko ajan muistaen sen, että jos ja kun niitä [ravintolarajoituksia] tiukennetaan, koronapassilla toiminta voi jatkua entisellään, Varhila toteaa.
Uusia rajoituksia alueille, toivoo STM:n kansliapäällikkö
Jokaisessa sairaanhoitopiirissä Lappia, Kainuuta, Etelä- ja Itä-Savoa sekä Ahvenanmaata lukuun ottamatta koronan ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä yli 100 kahdessa viikossa 100 000 asukasta kohden.
Vakavin tilanne on Pohjois-Pohjanmaalla, jossa ilmaantuvuusluku on 422.

