Entinen pääministeri Sanna Marin aloitti kirjakiertueensa Washingtonista ja New Yorkista. Marinin mukaan hänellä ja vastavalitulla New Yorkin pormestarilla on ainakin yksi yhtäläisyys.
Chappaquan pikkukaupunki New Yorkin osavaltiossa on kuuluisa demokraattipoliitikkojen Hillary ja Bill Clintonin asuinkaupunkina, mutta tällä kertaa paikalliset kokoontuivat katsomaan suomalaista poliitikkoa.
Sanna Marinin uuden kirjan Toivo on tekoja (englanniksi Hope in Action) kirjatapahtuma keräsi paikalliskirjaston teatteriin lähes kaksisataa ihmistä.
– Olen innoissani nuoresta naisesta, joka on jo nyt menestynyt ja tulee varmasti tekemään vielä paljon enemmän, Susan Sachs kertoo MTV Uutisille.
Sachs sanoi toivovansa, että myös Yhdysvalloissa naiset nousisivat korkeimpiin poliittisiin tehtäviin.
Chappaqua ei valikoitunut Marinin kiertuepaikaksi sattumalta, vaan Marinia haastatteli Hillary Clintonin pitkäaikainen avustaja Huma Abedin. Abedin kysyi Marinilta, mitä hän ikävöi pääministeriajoilta.
– Valtaa, heitti Marin, ja yleisö repesi nauramaan.
Marin korosti, että hän piti johtajana päätöksenteosta. Suomalaismedian haastattelussa Marin ei kuitenkaan halunnut vielä arvioida, milloin hän mahdollisesti palaisi politiikkaan.
– En osaa lausua hänen nimeään, mutta olen kuullut hänestä ja näin hänet MSNBC:n uutiskanavalla. Minusta on ihailtavaa, kuinka menestynyt hän on niin nuorena, vaikka hänellä on lapsikin, yleisöön tullut Barbara Wolfert sanoo.
Suomen tilanne kiinnostaa
Jonathan Gellman korostaa MTV:lle, ettei hän tullut kuuntelemaan Marinia entisen pääministerin sukupuolen vuoksi, vaan kokemuksen.
– Minua ei kiinnosta se, että hän on nainen, vaan se, kuinka vaikeita päätöksiä hänen piti tehdä Ukrainan sodan vuoksi. En ole koskaan ollut Suomessa, mutta minua kiinnostaa, mitä muutoksia sota aiheuttaa Suomelle ja muille maille, Gellman sanoo.
