Rallin MM-sarjaa läpi kauden johtanut Hyundain Thierry Neuville on tehnyt tänä vuonna sebastienogierit ja harmitellut omaa lähtöpaikkaansa välillä vähän liiaksikin. Vastaavasta voivottelusta taidetta kymmenisen vuotta sitten tehnyt Sébastien Ogier ei pidä belgialaistähden toiminnasta.
LUE MYÖS: Sébastien Ogier paljasti suunnitelmansa
LUE MYÖS: Esapekka Lapilta armoton arvio tulevaisuudestaan
Rallin MM-sarjassa otettiin vuonna 2014 käyttöön sääntö, jonka mukaan ensimmäisen, vuosina 2015–2016 kahden ensimmäisen, kilpailupäivän lähtöpaikat määrittyvät MM-sarjan pistetilanteen mukaan.
Varsinkin sorakisoissa on vuosien mittaan nähty, että mitä aikaisemmin joutuu lähtemään, sitä enemmän tulee antaneeksi muille tasoitusta.
Volkswagenilla MM-sarjaa vuosina 2013–2016 dominoinut Ogier sai jo näinä neljänä ensimmäisenä mestaruusvuotenaan aura-auton roolista tarpeekseen, mutta menestyksensä myötä epäkiitollinen tehtävä seurasi häntä vielä vuosikaudet tämän jälkeenkin.
Vuodesta 2022 alkaen osittaisella kilpailuohjelmalla Toyotaa edustaessaan Ogier on päässyt nauttimaan huomattavasti paremmista lähtöpaikoista, eikä hänen itse asiassa ole tarvinnut kolmen viime kauden aikana aurata tietä sorakisoissa yhtenäkään avauspäivänä.
Juuri lähtöpaikan vuoksi hän innostui tällä kaudella lähtemään Suomen MM-ralliin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.
– Se oli toiveeni. Sanoin kauden alussa, että kun minusta tuntuu soralla hyvältä autossa, haluaisin taas ajaa Suomessa, Ogier kertoo saksalaisen MOTORSPORT aktuell -lehden tuoreessa numerossa.

