Seksuaaliterapeutin mukaan naisten fantasioita yhdistää halu olla huoletta ja rentoutua.
Erityistason seksuaaliterapeutti Armi Valkia (nimi muutettu) sai idean naisten seksifantasioita esittelevään kirjaan jo vuosia sitten.
– Ajatus ei jättänyt minua kokonaan rauhaan, mutta en tehnyt asian eteen mitään. Kunnes viime vuoden keväällä eräs asiakkaani puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan heitti minulle haasteen koota eroottisia tarinoita naisille suunnatuksi kirjaksi, Valkia kertoo MTV Uutisille.
Niin syntyi Hehku.
Valkian mukaan syy kirjaan on yksinkertaisesti se, että miehille suunnattu porno on liikaa erityisesti naisille.
– Valmiiksi tarjoiltu porno ei vaadi käyttäjältä juurikaan oman mielikuvituksen käyttämistä. Naisilta nousi tarve johonkin vähempään, erityisesti luettavaan muotoon.
"Annoin veden valua kasvoilleni ja yritin rauhoittaa laukkaamaan ruvenneet ajatukseni. Vaikka kuinka yritin, en voinut sille mitään, että aloin kiihottua. Nyt ei todellakaan ollut sopiva hetki!"
"Uskallan väittää, että hyvään seksiin vaaditaan fantasioita"
Mutta miksi fantasioita tarvitaan?
– Uskallan väittää, että hyvään seksiin vaaditaan fantasioita. Tarkoittaen sitä, että jotta voi saada hyvää seksiä, täytyy tietää, mistä seksissä nauttii ja mistä ei. Fantasioissa on myös turvallista etsiä omia rajojaan seksuaalisesti.
– Fantasiat rikastuttavat seksiä, olipa se yksin tai yhdessä kumppanin tai kumppaneiden kanssa. Yhtä lailla seksifantasiat kuin muutkin ihanat haaveet saavat tavallisesti ihmisen rentoutuneeksi ja hyväntuuliseksi.

