Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa, sillä siihen ei liity mustelmia, haavoja tai suoranaista fyysistä uhkaa. Mutta sanat – ne voivat satuttaa yhtä lailla.
Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka ei toteudu fyysisessä muodossa. Se voi olla eräänlaista piiloväkivaltaa, joka voi vahingoittaa syvästi itsetuntoa ja omanarvontuntoa.
Janne Viljamaa listaa teoksessaan Narsistin lapsena – Pitkä tie itsenäisyyteen henkisen väkivallan muotoja, jota esimerkiksi narsistiset ihmistyypit harjoittavat.
Hän muistuttaa, että narsisti ei tunnista harjoittavansa henkistä väkivaltaa. Selittelyt, vääristelyt ja ovelat väistöliikkeet ovat älykkään narsistin taitoja.
Henkistä väkivaltaa on:
Alistaminen
"Sinusta ei tule koskaan mitään."
Sanallinen väkivalta
"Olet tyhmä ja huono."
Mykkäkoulu
"Minun ei tarvitse alentua puhumaan sinulle, sinun pitää lepytellä minua."
Huutaminen ja nimittely
"Olet häpeäpilkku!"
Toiselle kuuluvien tavaroiden tuhoaminen
"Oikeastaan nämä tavarat kuuluvat minulle."
Julmuus lemmikkieläintä kohtaan
"Nehän ovat vain eläimiä."
Mielenterveysseura.fi-sivuilla muistutetaan, että henkinen väkivalta liittyy usein perheväkivaltaan, mutta sitä voi tavata myös työpaikoilla. Myös koulukiusaaminen voi olla henkistä väkivaltaa.


