SDP ei asetu puolueena tukemaan Pekka Haavistoa eikä Alexander Stubbia presidentinvaalien toisella kierroksella, kertoo puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman.
Medialle iltapäivällä puhuneen Antti Lindtmanin mukaan kannattajien ohjeistaminen toista kierrosta varten ei ole tätä päivää ja äänestäjät osaavat itse tehdä ratkaisunsa.
Eri toimijat voivat Lindtmanin mukaan henkilökohtaisesti ottaa asiaan kantaa.
Lindtman ei suostu arvioimaan sitä, kenen ehdokkaan taakse SDP:n väki jatkossa päätyy ja missä määrin.
SDP:n oma ehdokas Jutta Urpilainen putosi vaalien ensimmäisellä kierroksella. Hän sai 4,3 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä.
Edelle ylsi jopa vasemmistoliiton Li Andersson (4,9 %), jonka puolue jää tavallisesti kauas SDP:n äänimääristä vaaleissa.
Toiselle kierrokselle pääsivät kokoomuksen Alexander Stubb sekä valitsijayhdistyksen kautta ehdolla oleva ja vihreiden tukema Pekka Haavisto.
SDP ei asetu puolueena tukemaan Haavistoa eikä Stubbia
Lindtman kiitteli Urpilaista erinomaiseksi, ”hyväksi ja oikeaksi” ehdokkaaksi ja arvioi hänen panoksensa keskusteluun vaalien aikana olleen arvokas.
Lindtmanin mukaan aika ei vain riittänyt siihen, että ”asetelma olisi kääntynyt” Urpilaisen puolelle.
– Kaksi kuukautta ei valitettavasti riittänyt siihen, että Jutta olisi päässyt murtautumaan siihen harkintaan, josta suurin osa äänestäjistä lopulta päätöksen teki, Lindtman totesi tiedotustilaisuudessa.
Vaaleista tehdään jälkianalyysi
Lindtman kertoo, että niin näistä kuin aiemmisyakin vaaleista tehdään huolellinen vaalianalyysi.
Hän myöntää näiden olleen jo kolmannet presidentinvaalit, joissa puolue ei onnistunut toivotulla tavalla.
