Ihanteellisesta säästä huolimatta tatteja on löytynyt vuodenaikaan nähden tavanomaista vähemmän.
Sienikausi on alkanut tänä vuonna Etelä- ja Pohjois-Suomessa tavallista myöhemmin, kertoo Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja ja kauppasienineuvoja Tuija Biskop.
Biskopin mukaan kausi vaikutti pohjoisessa olevan aluksi jopa hieman tavanomaista edellä, mutta erityisesti tattien osalta on nyt jääty jälkeen pitkin Suomea.
– Normaalisti tähän aikaan on poimittu jo reilusti tatteja, mutta tällä hetkellä niitä on näkynyt hyvin vähän. Samoin rouskuja on näkynyt vasta ihan muutamia.
Sieniä myös luulisi löytyvän enemmän, sillä sää on tänä vuonna ollut niiden kasvulle varsin ihanteellinen.
– Kesällä on satanut paljon ja ollut lämmintä, mutta ei niitä sieniä silti ole hirveästi kuitenkaan ollut, Biskop pohtii.
Kantarelleja ämpärin täydeltä
Kantarellien osalta kausi on kuitenkin ollut hyvinkin runsassatoinen.
– Tämä vuosi poikkeaa normaalista sienivuodesta siinä, että kantarelleja on ollut ihan valtavasti semmoisissa paikoissa, joissa niitä normaalisti ei välttämättä ole, Biskop sanoo.
Toisin kuin jotkin muut sienilajit, ei kantarelli vaadi kasvuympäristöltään paljoa. Biskopin mukaan laji on myös levinnyt Suomessa aiempaa korkeammille leveysasteille.
– Se on pikkuhiljaa levinnyt niin, että sitä ei ole ainoastaan eteläisessä ja keskisessä Suomessa, vaan sitä löytyy myös hieman pohjoisemmasta. Aikaisemmin täällä Pohjanmaalla on löytynyt muutamia yksittäisiä yksilöitä, mutta nyt täältä löytyy ihan kunnon kasvustoja meidänkin leveysasteilla.
Sieniä etsittävä uusista paikoista
Sienisadon runsauteen vaikuttavat Biskopin mukaan kesän sään lisäksi myös edellinen syksy ja edellinen sienikausi.
Myös paikallisilla sateilla on saattanut olla merkitystä tämän vuoden osin heikkoon sienikauteen.
