Oulun Kaukovainiolla tapahtui lauantai-iltana tilanne, jossa poliisi ampui ihmistä.
MTV Uutisten haastatteleman silminnäkijän mukaan Kaukovainion Tornihaukantiellä kuului kaksi voimakasta pamausta kello 22.30 jälkeen. Ne olivat poliisin ampumat luodit.
Poliisi oli saanut hetkeä aiemmin hälytystehtävän Kaukovainiolle. Poliisin mukaan paikalle mennyt partio kohtasi voimakasta vastarintaa teräaseella aseistautuneen henkilön toimesta ennen kello 23 illalla.
– Tilanteessa poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta kohti hyökkäävän uhkaajan pysäyttämiseksi. Kohdehenkilö sai vammoja. Poliisi antoi paikalla henkilölle hätäensiapua ja paikalle tullut sairaankuljetuksen yksikkö kuljetti hänet Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi, poliisi kertoi viime yönä.
Poliisin alustavien tietojen mukaan ammuttu henkilö ei saanut henkeä uhkaavia vammoja.
Poliisipartion jäsenet eivät loukkaantuneet tilanteessa.
"Lyyhistyi maahan"
MTV Uutisten haastattelema silminnäkijä todisti tapahtumia hieman kauempaa. Hän meni katsomaan ikkunastaan heti laukausten jälkeen.
Silminnäkijä kertoo nähneensä maassa makaavan miehen, jonka ympärille poliisit olivat kerääntyneet.
– Silloin mietin, että ei hemmetti, oliko poliisi ampunut miestä? Hän yritti nousta maasta ylös mutta lyyhistyi maahan, hän kuvailee tilannetta.
– Sitten kuulin poliisin huutavan radioon, että äkkiä apua tänne ja ambulanssi kiireellä paikalle, ihmistä on ammuttu.
Pian paikalle saapui lisää virkavallan yksiköitä. Myös ambulanssi ja lääkintäyksikkö riensivät apuun.
Ammuttu kiidätettiin pois ambulanssilla.
Tämän jälkeen alueella suoritettiin tutkintaa pitkälle aamuyöhön, silminnäkijä kertoo.
