Jääkiekon SM-liigan pudotuspeleissä isoon rooliin Pelicansissa noussut Iikka Kangasniemi on kokenut urallaan sekä isoja onnistumisia että vastoinkäymisiä. Lähellä myös oli, että hänen tiensä olisi katkennut A-junioreihin siirryttäessä.
Kangasniemi, 28, on nakuttanut lahtelaisten marssiessa SM-finaaleihin 13 pistettä (3+10) yhtä monessa ottelussa.
Lauantain kolmannessa finaalissa Tapparan vieraana Kangasniemi taituroi kiekonriiston jälkeisestä läpiajosta Pelicansin 3–1-voittomaalin 4–1-lukemiin päättyneessä ottelussa.
LUE MYÖS: Pelicans kesti vastustajan hurjan vyörytyksen – lopussa tylyt rankaisut Tapparan päätyyn
Piskuisen laitahyökkääjän taiturointi kevään pudotuspeleissä on jättänyt alleen sen huomion, että hänen alkukautensa oli erittäin vaikea. Marraskuun maaottelutaukoon mennessä koossa oli vain yksi maali ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä.
Vastoinkäymisiä on mahtunut useampiakin lahjakkaan nuoren miehen uralle. Yksi sellaisista oli lähtö HIFK:sta kesken kauden 2019–20 sen jälkeen, kun hän oli nakuttanut edellisellä kaudella seuralle piste per peli tahtia.
Sopimuksen purkamisen taustalla oli muutakin kuin loukkaantumisia. Mistä tarkalleen oli kyse, sen tietävät todennäköisesti vain seurajohto ja Kangasniemi itse. Joka tapauksessa hän palasi Pelicansiin, jossa ura on lähtenyt uuteen nousuun.
Tie oli katketa jo A-junioreihin
Kangasniemen kanssa jo nuoresta asti töitä tehnyt kiekkovalmentaja Tero Lehterä tietää hyvin taitavan hyökkääjän ominaisuudet, joiden takia pelaajapolku on kokenut haasteita. Lehterä valmensi Kangasniemeä Bluesin junioreissa kymmenisen vuotta sitten.
Pienikokoisuus oli nousta esteeksi siinä vaiheessa, kun Kangasniemen piti ottaa seuraava askel A-junioreihin.


