Sosiaalisessa mediassa leviää huolestuneiden ihmisten kertomuksia siitä, että Espoossa Nöykkiön alueella liikkuisi lapsia pakettiautoon houkuttelevia miehiä. Länsi-Uudenmaan poliisi vahvistaa selvittävänsä asiaa.
Poliisi on lisännyt myös valvontaansa alueella.
– Poliisi on saanut tiedon asiasta tänään aamulla. Aloitimme tämän jälkeen aktiiviset selvitykset asiassa ja ne ovat edelleen käynnissä, kertoo komisario Hannu Väänänen MTV Uutisille.
– Poliisi selvittää, ovatko havainnot lapsia houkuttelevista henkilöistä totta ja onko asiassa syytä epäillä rikosta.
Poliisi ei ole Väänäsen tietojen mukaan toistaiseksi kirjannut yhtään rikosilmoitusta asiasta.
– On silti mahdollista, että kansalaiset ovat tehneet asiasta rikosilmoituksia netin kautta tai palvelupisteissä. Mutta minun tietooni tällaisia ei ole tullut.
Erivärisiä pakettiautoja
Sosiaalisessa mediassa liikkuvien tietojen mukaan Espoossa Nöykkiön alueella liikkuu pakettiauto tai useita erivärisiä pakettiautoja, joista on houkuteltu alakouluikäisiä lapsia kyytiin.
Houkuttelussa on käytetty sosiaalisen median tietojen mukaan rahaa, jäätelöä ja makeisia.
Havainnot tällaisista tilanteista on tehty muutaman päivän sisällä, viimeisin tänään torstaina iltapäivällä.
Houkuttelua on sosiaalisen median tietojen mukaan tapahtunut yhden alakoulun ja puistojen läheisyydessä
Miten poliisi näkee nämä tiedot, joiden mukaan lapsia on houkuteltu useista pakettiautoista?
– Usein on niin, että ensin on yksi tapahtuma, joka herättää kansalaisen epäilyn. Kun sana tapahtumasta leviää, ihmiset alkavat luonnollisesti epäillä, että kaikissa vastaavissa tilanteissa kyse on rikoksesta, Väänänen kuvailee ilmiötä.

