The Summit Suomi -sarjan Alexandra uskoo The Summit Suomi -kokemuksen olevan rankka.
The Summit Suomi -sarja palaa maaliskuussa toisen tuotantokauden jaksoin. Sarjassa toisilleen entuudestaan tuntemattoman retkikunnan tavoitteena on vaeltaa 133 kilometriä haastavassa maastossa ja kiivetä lopulta Kolåstinden-vuoren huipulle.
Yksin kisaan osallistujista on somesta tuttu suorapuheinen Alexandra. Tiedotteessa kerrotaan Alexandran tekevän freelancerina monenlaista, tällä hetkellä esimerkiksi dj-keikkoja sekä artisti-managerointia.
Hän kertoo kokeilleensa työrintamalla kaikenlaista aina asiakaspalvelusta somevaikuttamiseen, mutta nyt oma juttu tuntuu löytyneen. Vaikka yli 250 000 seuraajan TikTok-tili ei ole enää Alexandralle itselleen se ykkösjuttu, on koko elämä edelleen puhelimessa.
– Toivoisin, että some olisi pienempi osa mun elämää, mutta se ei ole mahdollista, koska se on iso osa kaikkia mun duuneja.
Juttu jatkuu videon alla.
2:00Katso esimakua The Summit Suomi -kaudesta!
Hän ei edes muista, milloin olisi ollut yli kahta tuntia ilman puhelinta ja uskoo, että se voi koitua haasteeksi vuorilla. Alexandra myöntää suoraan uskovansa, että tuleva kokemus tulee olemaan rankka myös fyysisesti.


