Vauvojen tuotteita myyvä yritys kertoo yrittäneensä auttaa somevaikuttajaa, mutta viestintä meni pahasti pieleen.
Amerikkalaisen somevaikuttajan menetys sai ikäviä sävyjä yhteistyökumppanin toiminnan takia. Vauvaa odottanut Brooklyn Larsen menetti lapsensa marraskuussa 2024, kun tämä menehtyi juuri ennen syntymää.
Surullista tilannetta pahensi yhteistyökumppani Happiest Baby, joka suruvalittelut esiteltyään aloitti keskustelun toimittamiensa vauvantuotteiden noutamisesta takaisin.
Lue myös: Sari menetti kaksospoikansa: "Miksi te ette voineet elää?"
Sisko aloitti syytökset
Larsenin sisko Kenna Bangerter kertoi tapahtuneesta Instagramissaan.
Larsen oli saanut yhteistyökumppanilta lapselle SNOO-nimisen älykehdon, jonka arvo on Todayn mukaan 1 700 dollaria eli noin 1 500 euroa. Bangerterin mukaan yhtiö oli viitannut viestissään Larsenin kanssa tehtyyn sopimukseen siitä, että hän mainitsisi sängyn somessa.
– Haluan, että ajattelette sitä, minkä vuoksi hän ei voi täyttää sopimusta, Bangerter kirjoitti jo poistuneessa Instagram Storyssaan, josta kiertää kuvakaappauksia netissä.
Lue myös: Saida Kilpisuon vaimo kuoli pian yhteisen lapsen syntymän jälkeen
Yhtiö: Sisällöntuotannolla ei ollut päätöksen kanssa mitään tekemistä
Happiest Baby kertoi Todaylle, että pahoittelee vilpittömästi "huonosti suunniteltua ja ajattelematonta" keskustelunavaustaan, jonka sen tiimin jäsen lähetti Larsenin tiimille.
– Emme voi empaattisemmin ilmaista syvintä osanottoamme siitä, mitä hän perheineen on joutunut kokemaan menetettyään pienen poikansa, yhtiö totesi.

