Somemainosten kautta siemennestettä lahjoittanut mies jätti kertomatta jotakin oleellista.
James MacDougall, 37, kertoo tuottaneensa maailmaan jo 15 lasta, kertoo New York Post.
Somessa luovutuspalvelujaan mainostanut mies ei kuitenkaan kertonut lapsiaan saaville naispareille, että tietää kantavansa perinnöllistä Fragile-X-oireyhtymää, joka voi aiheuttaa kehitysviivästymää.
Fragiili-X-oireyhtymä on yleisin kehitysvammaisuutta aiheuttava perinnöllinen sairaus.
Lue myös: Pari sai lapsen hedelmöityshoidoilla, mutta vauva kuuluikin toisille: "Sanoinkuvaamaton painajainen"
Tiesi, ettei voisi luovuttaa spermaa klinikan kautta tilansa vuoksi
MacDougall oli päättänyt luovuttaa siemennestettä yksityisesti, koska tiesi, ettei voisi toimia virallisen klinikan kautta tilansa vuoksi.
Asia tuli ilmi brittioikeudessa. MacDougall oli hakenut vanhempainoikeuksia neljään lapseensa huolimatta siitä, että oli aiemmin allekirjoittanut suostumuksen, jossa toteaa, ettei halua pitää yhteyttä lapsiin.
Äideistä kolme vastusti MacDougallin hakemusta.
Oikeudessa todistuksen antoi pelkillä kirjaimilla SW esiintynyt 25-vuotias äiti, jonka lapset ovat 2- ja 3-vuotiaita. 3-vuotiaalla on Fragile-X-oireyhtymä, jonka vuoksi hän ei puhu ja hänellä on käytösongelmia. Äiti oli asunut MacDougallin kanssa koronasulun aikaan, mutta mies oli vuonna 2020 käynyt hänen kimppuunsa ja joutunut pidätetyksi.
MacDougallin perheen mukaan mies on autistinen ja hänellä on oppimisvaikeuksia, mutta hän on "hyväsydäminen" ja "halusi vain auttaa" naispareja.

