Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) valmistelee lakia, jolla hoitajat voitaisiin määrätä välttämättömiin töihin lakon aikana.
Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) sanoi torstaina olevansa huolissaan siitä, että kiireellisten potilaiden hoitoon ei ole riittävästi työntekijöitä perjantaina alkavan hoitajalakon aikana.
– Viimeisten tietojen mukaan suojelutyöhön kiireellisten potilaiden hoitoon ei ole osoitettu riittävästi henkilöstöä. Olemme kiireellisesti käynnistäneet lainsäädäntövalmistelun, joilla voimme turvata sen, että suojelutyötä saadaan riittävästi, Lindén sanoi eduskunnan kyselytunnilla.
Suojelutyö tarkoittaa välittömässä hengenvaarassa olevien potilaiden hoitamista ja muuta välttämätöntä työtä, joka on rajattu lakon ulkopuolelle.
STM valmistelee nyt lakia, jolla lakon piiriin kuuluvat hoitajat voitaisiin määrätä töihin, jos nykylainsäädännön keinot olisivat riittämättömiä, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Satu Koskela.
– Suojelutyön lisäksi voitaisiin antaa työvelvoite myös lakon piiriin kuuluvalla henkilölle välttämättömien tehtävien hoitamiseksi. Silloinkin kyse olisi siitä, että vain asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta välttämättömät tehtävät tulevat hoidetuksi, Koskela sanoo.
STM:n mukaan kyseessä olisi viimesijainen keino turvata potilasturvallisuus hoitajalakon aikana.
– STM ei ole lakon osapuoli, eikä halua puuttua neuvotteluihin millään tavalla. Mutta silloin, jos on ilmeistä, että potilasturvallisuus vaarantuisi, on julkisella vallalla vastuu varmistua siitä, että viranomaisilla on keinot turvata potilasturvallisuus, Koskela sanoo.
