Presidentti Stubb sanoo Kiovassa, että Eurooppaa ei kuunnella, mikäli sille ei ole yhteistä suunnitelmaa esitettäväksi Yhdysvalloille.
Presidentti Alexander Stubb vierailee parhaillaan Kiovassa. Hän kertoo suomalaismedialle pitämässään infossa, että ilmassa on paljon hyvää tahtoa.
– Tuki Ukrainalle on edelleen vahva, Stubb sanoo.
Hän kertoo viettäneensä tänään useita tunteja Zelenskyin kanssa. Stubbin mukaan Zelenskyi toivoo enemmän konkretiaa Euroopalta.
– Hänellä on ajatus kirkkaana ja hyvin selkeänä siitä, miten voimme mennä eteenpäin, Stubb kertoo.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden kokoontuminen Kiovassa Ukrainan sodan kolmivuotispäivänä oli Stubbin mukaan Zelenskyin toive.
Stubbin mukaan Zelenskyi pyysi asiaa, kun vuosipäivää alettiin suunnitella muutama kuukausi sitten.
Stubb kertoo Suomen panoksesta prikaatissa
Stubb arvioi, että Pohjoismaiden ja Baltian maiden NB8-ryhmä voisi potentiaalisesti ottaa nykyistä isomman roolin EU:n ja Naton sisällä sekä yleisemmin.
Stubb kertoo Suomen panoksen olevan Norja-vetoisen prikaatin suhteen hyvin rajallinen.
– Me jatkamme siten kuten aiemminkin, Stubb sanoo.
Stubb kertoo, että rauhan rakentamisessa Ukraina johtaa keskustelua, Eurooppa tukee Ukrainaa ja Yhdysvallat toimii eräänlaisena "backstopperina". Stubb kertoo olevansa tilanteesta vain hivenen toiveikkaampi tämän päivän jälkeen.
– Rauhansopimus ei saa olla Putinin rauhansopimus, jossa Putin sanelee Ukrainalle mitä tehdään, vaan se on Ukrainan rauhansopimus, jossa Ukraina ei enää koskaan jää yksin samalla tavalla kuin Suomi jäi vuonna 1944, Stubb sanoo.

