Varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa esiteltävä kahdeksannen sukupolven Chevrolet Corvette jakaa mielipiteet vahvasti. Suomen Corvette-kerhon puheenjohtajan mukaan auto on menettänyt identiteettinsä.
GM julkistaa uuden Chevrolet Corvette-mallin suurten odotusten saattelemana aamukuudelta perjantaiaamuna. Jo kahdeksanteen polveen ehättänyttä urheiluautoa on odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä keskimoottorisesta Corvette-mallista on huhuttu jo 1960-luvulta lähtien.
Silti moni kysyy, onko GM:n kruununjalokivi kadottanut itsestään jotakin olennaista.
Samaa on pohtinut myös Suomen Corvette-kerhon puheenjohtaja, Toni Potinkara. Rivien välistä huokuu lojaalius omaa juttua kohtaan, mutta, mutta…
– Minun mielestäni identiteetti on hävinnyt. Kun Corvettesta tehdään tuon näköinen, se ei enää näytä Corvettelta. Pikemminkin italialaiselta urheiluautolta, Potinkara huokaa.
Hän viittaa kiihkeästi odotetun automallin anatomiaan, jossa on tapahtunut perinpohjainen muutos. Uuden Corvetten moottori on siirtynyt keulalta kuljettajan selän taakse.
0:23VIDEO: Helsinkiläinen Kimmo Nevalainen ylitti Corvette C2:llaan maagisena pidetyn 200 mailin tuntinopeusrajan Texas Mile -tapahtumassa vuonna 2016. Saavutusta pidettiin mahdottomana 50-vuotiaalle autolle.
Kuhina auton ympärillä on jatkunut näihin päiviin. Uuden polven Corvetten liikkeitä on seurattu kuin elokuvatähtien paraatia punaisella matolla.


