Broileri kokee tutkimusten mukaan jatkuvaa kipua koko elämänsä ajan.
Broilerin tarina -tietokirjan tekijöiden Tiina Ollilan ja Helinä Äärin mukaan broilerin lyhyt elämä on täynnä kipua, joka aiheutuu erityisesti jalostuksesta.
– Broilerin elämä kestää vain viisi viikkoa ja lihaksi kasvatettava broileri on jalostettu niin äärimmäisen sairaaksi, että tutkimusten mukaan se kokee jatkuvaa kipua koko hereilläoloaikansa, koko elämänsä ajan, tutkijana ja tietokirjailijana toimiva Ääri sanoo.
Ongelmana on, että broileri on jalostettu kasvamaan mahdollisimman nopeasti, jotta kasvatusaika olisi mahdollisimman lyhyt.
Liian nopea kasvu aiheuttaa broilereille muun muassa luustohäiriöitä, sydänsairauksia ja sisäelinsairauksia.
Tämän seurauksena onkin yleistä, että broilerit ontuvat ja liikkuvat hyvin vähän erityisesti teurasiän lähestyessä.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n asiantuntija Mari Lukkariniemi myöntää, että broilerit liikkuvat elämänsä loppuvaiheessa vähemmän.
Hän kuitenkin korostaa, että jalostuksessa pyritään vähentämään tutkimuksissa havaittuja haasteita.
– Se ei ole kenenkään etu, että se lintu tarpeettomasti siellä kasvatuksen aikana kärsisi, Lukkariniemi sanoo.
Kasvatusolosuhteet ja jalostus vedenjakajina
Broilerin kulutus Suomessa on kasvanut jatkuvasti ja se onkin tällä hetkellä maan suosituin liha. Tuotantoon liittyvät eettiset kysymykset arveluttavat kuitenkin monia.
Euroopan ruokaturvallisuusviranomainen antoi vuonna 2023 suosituksen, jonka mukaan broilerin elämän tulisi kestää noin seitsemän viikkoa.
Ollilan mukaan pelkkä kasvatusajan pidentäminen ei ratkaisisi jalostukseen liittyviä ongelmia.
