Vilahtiko ikkunan takana punainen lakki? Tontut ovat olleet suomalaisessa kansanuskossa merkittävässä roolissa, ja ne ovat yllättäen edustaneet myös esivanhempien valvovaa silmää.
Tontut ovat pieniä, punalakkisia miehiä, jotka seuraavat joulun alla, osaavatko ihmiset käyttäytyä. Kyllä ja ei. Lehtori Risto Pulkkinen Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselta kertoo, että tonttu-sana on Skandinavian kautta Suomeen saapunut nimitys kodin tai paikan haltialle. Tonttu on ollut paljon muutakin kuin joulun alla ihmisten käytöstä seuraava pieni mies.
– Metsästäjät ja kalastajat tunsivat luonnonpaikkojen haltijoita. Haltijoita oli metsissä ja vesissä ja kaikkialla ympäristössä. Ihmisten asettuessa paikalleen maanviljelyksen myötä myös haltijat muuttivat osittain kotipiiriin, Pulkkinen kertoo.
– Tämän jälkeen meillä on ollut erilaisten kulttuuripaikkojen haltijoita, kuten myllyn haltija ja saunan haltija ja kodin haltija. Kaikista näistä haltijoista on käytetty nimitystä tonttu. Tonttu sana tulee skandinaavisesta sanasta "tomt", joka on tarkoittanut asuttua kotipiiriä, Pulkkinen avaa.
Suomalainen tonttu edusti esivanhempien henkeä
Tontut pitivät huolen rakennuksista, esimerkiksi saunasta, jos niiden kanssa oltiin hyvissä väleissä. Pulkkisen mukaan tonttu ei suomalaisessa kansanperinteessä ole ollut yksinkertaisesti pelkästään haltija, vaan sen on nähty edustavan myös esivanhempia. Tämä on olennainen ero verrattuna Skandinavian maihin.
– Näyttää todennäköiseltä, että tontut ovat Suomessa muodostuneet jossain määrin esivanhemmista, kun taas muualla päin Skandinaviaa tontut ovat olleet enemmän haltijatyyppisiä. Tontut ovat edustaneet esivanhempien valvovaa silmää. Silloin välien pitäminen tonttuihin tapahtui nimenomaan elämällä hyvin. Tehtiin paljon töitä, ei kiroiltu ja elettiin siivosti. Ja ennen kaikkea elettiin aina niin kuin ennenkin.
