Suomen ja Saksan välinen Cinia Oy:n C-Lion-merikaapeli on katkennut "ulkoisen voiman" seurauksena.
Kaapelin katkeaminen havaittiin varhain maanantaiaamuna kello neljän jälkeen.
Vian seurauksena C-Lion1-merikaapelissa kulkevat tietoliikenneyhteydet ovat toistaiseksi poikki.
Cinian arvion mukaan kaapelin uskotaan katkenneen ulkoisen voiman, kuten ankkuroinnin tai pohjatroolauksen, aiheuttamana. Varmuutta katkeamisen syystä ei ole.
Vian korjaustoimenpiteet on käynnistetty ja korjausalus on valmiudessa lähtemään paikan päälle. Tarkka korjausaika ei vielä ole tiedossa, mutta tyypillisesti merikaapeleissa korjausaika on 5–15 vuorokautta.
Tiedotustilaisuus katkenneesta merikaapelista
Tietoverkkopalveluja tarjoava Cinia Oy järjesti iltapäivällä tiedotustilaisuuden Suomen ja Saksan välillä katkenneesta merikaapelista.
Cinian mukaan merikaapelin katkeamisen tarkka syy ei ole vielä selvillä, mutta sen uskotaan katkenneen ulkoisen voiman seurauksena. Yhtiö kertoo, että on aikaista arvioida, onko katkeaminen tahallisesti aiheutettu.
Yhtiö kertoo, että asiaa selvitetään yhteistyössä viranomaisten kanssa ja korjaustoimenpiteet on aloitettu.
Cinian mukaan kaapeli on poikki Öölannin eteläkärjestä suoraan itään. Yhtiön mukaan tyypillisiä syitä kaapelien vioittumisille ovat ankkurointi ja pohjatroolaus.





